20. marraskuuta 2017 12.30

Timo Lehtinen: Kunnossapidosta käyttöomaisuuden riskien hallintaan

Teollisuuden kunnossapidolla tavoitellaan useimmiten käyttövarmuutta – sitä, että koneet ja laitteet toimivat mahdollisimman hyvin ja luotettavasti silloin kun niitä tarvitaan.

Käyttövarmuus on tarpeellinen, mutta suhteellisen kapea ja yksipuolinen käsite. Teknologiayrityksen kunnossapidon kohteena on monesti monimutkainen prosessi, jonka yhteydet yrityksen liiketoimintaan, asiakaskokemukseen ja menestykseen ovat suorat ja kiistattomat.

Niissä yrityksissä, joissa riskit ovat suuret, myös kunnossapito nähdään perusteltuna investointina varmistamassa toimintakykyä ja tehokkuutta. Esimerkiksi lentokoneessa tai ydinvoimalassa käyttövarmuus määritellään luotettavuutta painottaen jo suunnitteluvaiheessa, jolloin myös kunnossapidosta tulee aidosti ennakoivaa. Niissä riskiskenaariot vältetään jo etukäteen luotettavilla prosesseilla ja toimintamalleilla. Kunnossapidon menetelmiä myös kehitetään systemaattisesti ja jatkuvasti.

Puhutaan käyttöomaisuuden riskien hallinnasta, joka kattaa elinkaaren eri vaiheet. Käyttövarmuus on yksi osa tässä laajassa kokonaisuudessa. Tavoitteena on taata prosessien ja toimintamallien luotettavuus – oli kyseessä sitten maailmanlaajuisesti toimiva yritys, perusteollisuuden alihankkija, traktori tai kuuraketti.

Vaihtoehdot näkyviksi ennen kuin ne toteutuvat

Samat menetelmät, jotka ovat käytössä korkeiden riskien kohteissa, soveltuvat käyttöön myös perusteollisuudessa. Arvioitujen riskien perusteella oikein ajoitetulla ja mitoitetulla kunnossapidolla voi säästää merkittävästi jo keskisuuressa yrityksessä.

Käyttöomaisuuden riskien hallinnassa olennaista on tunnistaa laajasti yrityksen kriittiset toiminnot ja olennaiset syy–seuraussuhteiden ketjut. Tämä pätee niin tuotannossa kuin tuotteiden suunnittelussa.

Käyttöomaisuuden riskien hallinta alkaa skenaarioanalyysistä, joka tekee näkyväksi eri vaihtoehdot ennen kuin ne toteutuvat. Prosessien suunnittelussa pidetään huoli, että olennainen tieto saadaan käyttöön riittävän varhain ja että toimintamallit varmistavat onnistumisen. Kehittynyt analytiikka ja teollinen internet ovat tärkeitä työkaluja silloin, kun taustalla on kokonaisvaltainen suunnitelma ja systemaattiset toimintamallit tiedon hyödyntämiseksi.

Reaktiivinen toiminta on edelleen valitettavan tyypillistä suomalaisten teknologiayritysten kunnossapidossa. Jos ennakoimattomuus kunnossapidossa hyväksytään, samalla hyväksytään riskit ja myös reaktiivisesta toiminnasta koituvat kustannukset.

On esimerkkejä, joissa käyttöomaisuuden riskien hallinnalla on saavutettu jopa kymmenien miljoonien eurojen säästöpotentiaali. Toimenpiteistä riippuen, työn tulokset näkyvät suoraan viivan alla, puhumattakaan tärkeimmästä – asiakaslupauksista. Lupausten antamiseen ja pitämiseen tarvitaan tietoa ja varmuutta.

Riskien hallinta osaksi organisaatioita

Teknologia-alalla vaatimukset kehittyvät, ja aiempaa parempi riskien hallinta on selkeä suuntaus. Sen toteuttaminen on kuitenkin perusteollisuudessa vielä yksittäisten päätösten varassa. Jokainen johtaja puhuu luotettavuudesta. Riskien toteutumisen uhka ja ehkä myös sen mahdolliset kustannukset tiedostetaan. Silti organisaatioiden tasolla systemaattisia toiminnan kehittämisen menetelmiä hyödynnetään vielä huonosti, vaikka valmiita työkaluja ja hyviä esimerkkejä jo löytyykin runsaasti.

Pitkäjänteisen käyttöomaisuuden riskien hallinnan mahdollisuudet ovat suuret. Kokonaisvaltaisella näkemyksellä kunnossapitoon ja jatkuvalla systemaattisella kehittämisellä saadaan aikaan parempia tuotteita ja palveluita, tyytyväisempiä asiakkaita ja toimivampia organisaatioita. Parhaimmillaan se voi olla jopa suomalainen vientituote. Eikö vietäisi jo kunnossapito uudelle tasolle koko Suomessa?

Timo Lehtinen
toimitusjohtaja
Ramentor Oy

Kirjoittaja on kunnossapitoyhdistys Promaintin käyttövarmuustoimikunnan puheenjohtaja.

Asiantuntija- ja ohjelmistoyritys Ramentor Oy on käyttövarmuuden suunnittelun menetelmien ja työkalujen asiantuntija ja kumppani erikokoisille teknologiateollisuuden yrityksille. Lisätietoja: http://www.ramentor.com/etusivu/

Pohjoinen Teollisuus 2018 -tapahtuman ohjelmissa kunnossapito on yksi teemoista.

Tutustu Pohjoinen Teollisuus -tapahtumaan »

 


9. lokakuuta 2017 14.30

Työntekijät tekevät toimivan kunnossapidon – myös digiaikana

Digitalisaatio on osa kunnossapidon tulevaisuutta ja tätä päivää. Se tuo uusia työkaluja työhön, auttaa ennakoimaan ja tekee näkyväksi asioita, joita voi havaita vain analysoimalla suuria tietomääriä.

Monipuoliset mittarit ja reaaliaikaisuus tuovat tarvittavaa ja todenmukaista tietoa päätöksentekoon. Se tekee niistä korvaamattomia johtamisen näkökulmasta. Kun toiminnan kannalta olennaiset ja luotettavat faktat ovat aina käytettävissä ja visualisoitavissa, voimme johtaa kunnossapitoa paremmin.

Tämä kaikki on tervetullutta ja tarpeellista uutta, joka edistää ja tehostaa kunnossapitoa. Kunnossapidon palveluyrityksille digitaalisuus on mahdollistanut uudenlaisia tiedon keräämiseen ja analysointiin pohjautuvia palveluja ja liiketoimintaa.

Olennaista muutoksessa on ihminen

Tietoa on siis tarjolla digiaikana, mutta mikä on sen käytön ja tulkinnan tilanne? Ja kuinka uudet älykkäät työkalut saadaan palvelemaan kunnossapitoa kokonaisvaltaisesti?

Kunnossapito on työntekijävaltainen ala, mikä on toimivan kunnossapidon edellytys nyt ja tulevaisuudessa. Jotta uudet työkalut tuovat hyötyjä ja tehokkuutta, on niiden käytön perustana oltava vahva pohja kentällä tehtävässä kunnossapitotyössä. Olennaista muutoksessa on ihminen.

Jotta mittareiden tarjoama tieto saadaan käyttöön, on järjestelmiä käytettävä oikein. Siihen tarvitaan ihmisiä – kunnossapidon työntekijöitä. Heidän roolinsa on olennainen, jotta digiajan kunnossapidosta saadaan toimivaa.

Ihmiset ovat ydintekijä myös asiakaspalavereissa, kuten myynnin ja hankintojen tilanteissa. Uudenlaisten palveluiden ja työkalujen myyntityössä on äärimmäisen tärkeää varmistaa, että asiakas pysyy uuden äärellä keskustelussa mukana ja että asiat tulevat ymmärretyiksi puolin ja toisin.

Kunnossapitopalvelun asiakkaan on voitava luottaa prosessien tieto palveluntarjoajan käsiin. Palveluyrityksen järjestelmien ja niiden tietoturvan on luonnollisestikin oltava kovalla tasolla, varsinkin kun palveluyrityksen hallussa on dataa asiakkaan liiketoiminnan ytimestä. Yksin se ei riitä. Tietoturvallisuudessakin työntekijät ovat hyvin oleellisessa osassa ja työntekijöiden koulutukseen sekä turvallisten toimintatapojen ohjeistamiseen tulee panostaa. 

Tukea uuden omaksumiseen

Kun uusia työkaluja otetaan käyttöön, on tiedettävä tarkkaan mitä halutaan parantaa ja mikä on käyttäjän rooli kehityksessä. Aina uusien asioiden omaksuminen ei käy käden käänteessä – etenkin kun puhutaan alasta, jolla työntekijöiden keski-ikä on suhteellisen korkea.

Käyttöönotossa on oleellista imuohjaus, jossa työntekijöille näytetään konkreettisesti ne hyödyt, jotka uudesta toimintatavasta saadaan. Se luo kentällä tarpeen uudelle työkalulle ja tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa muutokseen. Näin uuden toimintatavan vastaanotto on huomattavasti parempi kuin tilanteessa, jossa se tuodaan kentälle ylähäältä annettuna.

Osalle työntekijöistä uudet digitaaliset työkalut ovat suuri haaste, joka edellyttää paljon opettelua, uusia työvaiheita ja työskentelyn muutosta. Osalle ne taas ovat luonteva osa elämää. Tiedon tulva ja älylaitteiden käyttö voi olla kunnossapidon arjessa myös häiriö ja stressitekijä. Varsinkin tiedonvaihdon ja viestinnän nopeus aiheuttaa helposti rikkonaisuutta ja häiriöitä työntekemiseen, mikä verottaa myös tehokkuutta.

Työn tehostuminen digitaalisuuden ansiosta ei siis ole itsestäänselvyys. Kaikissa tehtävissä tarvitaan mahdollisuus keskittyä työn tekemiseen.

Digitaalisuus tarjoaa mahdollisuuden muun muassa kehityskeskusteluihin sähköisen yhteyden välityksellä. Näin keskustelut jäävät vääjäämättä etäisiksi, vaikka tälle mahdollisuudelle varmasti on käyttöä tietyissä tilanteissa. Näen ihmisten välisen vuorovaikutuksen arvokkaana osana työtä ja johtamista. Digitaalisten välineiden hyöty ja tarkoituksenmukaisuus tulee pohtia eri tilanteissa niiden tavoitteiden näkökulmista.

Työpaikoilla uuden omaksumiseen tarvitaan riittävät resurssit, tuki ja kannustava ilmapiiri. Parhaiten uutta opitaan pala kerrallaan. Tavoitteet ja keinot niihin pääsemiseksi tulee olla kaikkien tiedossa. Johtamiselta edellytetään nyt tiedon hyödyntämisen ohella yhä keskustelevampaa, ymmärrettävämpää ja ihmisläheisempää otetta.

 

Jaakko HietavirtaJaakko Hietavirta
Talous ja johtaminen toimikunnan puheenjohtaja,
Kunnossapitoyhdistys Promaint ry

Hietavirralla on kymmenen vuoden kokemus kunnossapidon johtamisesta sekä asennus- ja asiantuntijatehtävistä.

.

.

.

.


6. lokakuuta 2017 6.30

Mika Immonen: Hyödynnätkö kunnonvalvontaa oikein? Ja kuka tekee sitä huomenna?

Kunnonvalvonnassa on kaikki hyvin. Meillä on IoT ja muitakin loistavia asioita vähintään tuloillaan tai kehitteillä ja nopeimmilla jo jalkautuksessa… Mutta tämä ei kuitenkaan poista tosiasiaa, että kentällä tarvitaan myös toimivia mittalaitteita, ajantasaista osaamista ja silloin tällöin vähän kyseenalaistamista.

Alkuun kaksi peruskysymystä: osaammeko hyödyntää kunnonvalvonnasta saatavaa informaatiota tehokkaasti ja oikealla tavalla? Käytämmekö tätä tietoa oikein, kun vaadimme sen perusteella parempaa tuotantotehokkuutta, alempia kunnossapitokustannuksia ja kilpailukykyä verrattuna vastaaviin toimijoihin maailmanlaajuisesti?

 

Kunnonvalvonnan oikeaan hyödyntämiseen liittyy myös huolellisuutta ja kehittämistä

Kun hankimme uusia koneita ja laitteita, muistammeko huomioida jo hankintavaiheessa vastaanottotarkastukseen liittyvät kiperät lauseet, kuten ”tilaajan edustaja hyväksyy laitteen kunnossapidettäväksi mikäli laitteen mitatut arvot alittavat sille asetetut rajat”? Tällä varmistetaan laitteen oikeanlainen asennus ja tarkastetaan, ettei siinä ole valmistus- ja suunnitteluvirheitä tai kuljetusvaurioita. Pelkkä hienosti maalattu pinta ei ole se, millä rahaa tehdään tai sitä säästyy.

Kunnonvalvonnan kehittäminen vaatii resursseja, joilla on aikaa panostaa nimenomaan kehitystyöhön. Vaikka kaikki asiat eivät mene maaliin, niin muutamalla pienellä valvontamenetelmän kehittämisellä tai käyttöönottamisella luodaan jo hyvinkin suuria säästöjä tuotantoon ja kunnossapitoon.

Kunnonvalvonnan asiantuntijoiden huolena onkin, olemmeko unohtamassa tämän kehittämisen? Voin omasta puolestani vastata, että kun aloittelin työuraani (jota on aika paljon vielä jäljellä), suomalaisissa yrityksissä oli tyypillisesti kunnonvalvontaa kehittämässä useita insinöörejä ja teknikkoja, mutta nykyisin vastuu on harvojen harteilla.

Kehitys pysähtyy, ellei siihen panosteta pitkäjänteisesti. Otan esimerkin autourheilun maailmasta, jota seuraan harrastuksenani: Gazoo Racing sai auton toimimaan Jyväskylän rallissa, mutta lopettaako se kehittämisen ja uskoo, että voittokulku jatkuu? Ei lopeta.

 

Kunnonvalvonnan tekijät tulevaisuudessa

Toinen huomiota ansaitseva alue on alan osaaminen, koulutus ja kiinnostavuus. Toimikunnassamme olemme useissa palaverissa kantaneet huolta, että Suomessa koulutetaan liian vähän osaajia tähän ammattiin. Useista koulutuslaitoksista on kunnonvalvonnan koulutusohjelmat ajettu alas. Jos ei ole koulutusta, alan vetovoima hiipuu. Suomelle teollisuus on niin keskeinen kivijalka, että siihen meillä ei ole varaa. Nuorta polvea tarvitaan, koska kuusikymppiset jäävät eläkkeelle tasaiseen tahtiin.

Kauhukuvani rekrytointimessuilta on se, että koettaisin markkinoida nuorisolle kunnonvalvontaa tulevaisuuden ammattina, ja saisin vastauksen: kyllä meitä teollisuus kiinnostaa, nimittäin peliteollisuus!

 

Mika ImmonenMika Immonen Efora Oy

Mika Immonen toimii Kunnonvalvonta- ja diagnostiikkatoimikunnan puheenjohtajana ja Eforassa projektipäällikkönä vastaten mm. kunnonvalvonnan kehittämisestä useiden muiden kanssa.

 

.

 

 

Teknologia17-tapahtuman yhteydessä pidettävien Kunnossapito-messujen puheenvuoroissa käsitellään mm. kunnossapidon kehittämistä sekä työvoimatilannetta.

Tutustu ohjelmaan »

Lisätietoja:
Kunnossapitomessut
www.efora.fi/


8. syyskuuta 2017 13.50

Henkilöstön koulutus on investointi, joka tuo tulosta

Oikea osaaminen on strateginen vahvuus, josta ei yritys voi tinkiä. Se tarkoittaa sujuvuutta, tehokkuutta ja turvallisuutta työpaikalla sekä mahdollistaa yrityksen tavoitteiden saavuttamisen.

Kunnossapidossa osaamisen kehittäminen näkyy konkreettisesti tuotannon mittareissa parempina lukemina. Arjessa ongelmatilanteet voidaan ratkaista nopeammin. Kun työntekijät osaavat tehtävänsä, vastuunottokyky ja varmuus työssä kasvavat.

Me Koskisen Oy:ssä koulutamme omista osaajistamme yhä osaavampia. Vastaamme kunnossapidon työvoimapulaan ja uusiin osaamisvaatimuksiin kouluttamalla omaa henkilöstöä tarpeen mukaan yhteistyössä tekniikan koulutuspalveluja tarjoavien kumppaneidemme kanssa. Vuosittain 10–20 työntekijää osallistuu erilaisiin koulutuksiin. Kaikkiaan työsuhteen aikana koulutettuja henkilöitä on yrityksessämme satoja.

Ajantasainen kunnossapidon ammattitaito ei ole itsestäänselvyys

Osaavan työvoiman saanti kunnossapidon tehtäviin on tällä hetkellä haaste. Kun yritys on hyvässä kasvuvauhdissa, kunnossapidon tarpeet ja vaatimukset kasvavat. Se edellyttää lisää ja uudenlaista osaamista. Tuotannon on toimittava sujuvasti ja suunnitelmallisesti ympäri vuorokauden ilman turhia katkoja. Toiminnan kannalta strateginen osaaminen on resurssi, josta emme voi tinkiä.

Tuotantoteollisuus kilpailee kunnossapidon osaajista muun muassa rakennusalan kanssa. Kokeneita tekijöitä eläköityy ja nuorisoasteen koulutuksessa vaihtoehdot kunnossapidon opiskeluun ovat melko niukat. Osaajista on jo pulaa.

Myös alan osaamisvaatimukset muuttuvat, muun muassa tietoteknologian hyödyntämisen myötä. Se edellyttää niin yritysten henkilöstölle uudenlaista osaamista, mutta myös sitä, että koulutusorganisaatiot pysyvät alan kehityksessä mukana. Koulutuksen tiivis yhteys työelämään ja kehittyviin yrityksiin on välttämätöntä.

 

Anne_Baltzar_Koskisen Oy
Kuva: Koskisen Oy

Koulutuksessa opitut asiat konkretisoituvat työssä

Koskisen Oy:n tiivis yhteistyö esimerkiksi AEL:n kanssa on tuonut tulosta. Olemme voineet olla mukana kehittämässä koulutuspaketteja niin, että ne tuovat meille tarvittavan resurssin ja samalla auttavat koulutusorganisaatiota vastaamaan kunnossapitoalan muuttuviin tarpeisiin.

Työelämässä tapahtuva oppiminen on olennainen osa koulutusta. Painopiste on todellisessa työssä, johon opittuja asioita yhdistetään 1–2 vuoden mittaisen koulutuksen aikana. Koulutuksen joustavuus ja riippumattomuus maantieteellisestä sijainnista on ainoa vaihtoehto, kun osaamista kehitetään työn ohessa.

On yrityksen etu, että opitut asiat konkretisoituvat työpaikalla tekemisenä ja keskusteluina sitä mukaa kun niitä käsitellään koulutuksessa. Vaikka koulutukseen osallistuu yksilö, myös työpaikka kehittyy.

Henkilöstön koulutus sitouttaa ja saa arvostusta

Koskisen Oy:llä on jo useamman vuosikymmenen kokemus henkilöstön kouluttamisesta. Alun perin osaamista lähdettiin kehittämään tuotantohenkilöstön keskuudessa puualalla. Henkilöstölle on saatu tutkintoja kaikilla eri tasoilla. Myös esimiehiä valmennetaan tehtäviinsä.

Olemassaolevan henkilöstön lisäksi koulutusta on tarjottu työhönottovaiheessa. Olemme olleet mukana myös nuorisotakuu-projektissa tarjoamalla koulutusta ja työtä peruskoulunsa päättäneille. Koulutus lähtee aina yrityksen tarpeesta mutta myös vapaaehtoisuudesta. Kiinnostuneita kouluttautujia on löytynyt hyvin.

Koulutuksen toteuttaminen työn ohessa vaatii organisaatiolta paljon. Työnjohdon tulee sitoutua niin ohjaukseen, valvontaan kuin koulutuksen kehittämiseen. Työntekijämme ansaitsevat kiitoksen siitä, että osaamisen kehittämiseen löytyy aikaa ja ymmärrystä kaiken kiireen keskellä.

Henkilöstön kouluttaminen on yritykselle investointi, joka tuottaa ja näkyy myös tuloksessa. Kun kehittäminen tehdään pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti, yksilöiden osaaminen vie myös yritystä eteenpäin.

Tavoitteemme on saada yritykseen asiantuntevia ja sitoutuneita työntekijöitä. Koulutus on yksi keino toteuttaa tätä tavoitetta. Työntekijät arvostavat koulutusmahdollisuuksia ja kokevat sen tarpeellisena.

. Lassi Santala

 

Lassi Santala Tekninen johtaja, Koskisen Oy

Koskisen Oy

 

.

 

 

Teknologia17-tapahtuman yhteydessä pidettävien Kunnossapito-messujen puheenvuorossa 11.10. klo 14 Tieto ja Johtaminen -lavalla kuulet esityksen AEL:n ja Koskisen Oy:n koulutusyhteistyöstä.

Lisätietoja: Kunnossapitomessujen ohjelma >> www.koskisen.fi www.ael.fi

Koskisen Oy on mekaanista metsäteollisuutta harjoittava noin tuhat työntekijää työllistävä perheyritys, jolla on yli satavuotinen historia. Kärkölässä pääpaikkaansa pitävän yrityksen pääliiketoiminnat ovat havupuun sahaus ja koivuvanerin tuotanto. Suomessa tuotantoa on Kärkölän lisäksi Vierumäen talotehtaalla ja Hirvensalmella. Lisäksi yritys toimii Venäjällä ja Puolassa.


4. syyskuuta 2017 14.35

Emil Ackerman: Hukka pois data-analytiikalla

Älykäs analytiikka on täsmätyökalu suunnittelemattomien seisokkien vähentämiseen. Kysymys on käytännössä siitä, miten jo olemassa olevaa tietoa voi hyödyntää automatisoidusti ja kustannustehokkaasti kunnossapidon ja tuotannonohjauksen tueksi.

Data-analyysi mahdollistaa suunnittelemattomien huoltokatkojen ja konerikkojen vähentämisen ja auttaa osaltaan varmistamaan häiriöttömän tuotannon ja toiminnan. Yhä useammin data-analytiikkaa käytetään myös tuotannon optimoinnissa ja laadun ohjauksessa. Toisin sanoen, älykäs analytiikka mahdollistaa monenlaisen hukan vähentämisen tehtaalla. Tuotannosta kertyvä data ja analytiikan hyödyntäminen ovat jo tuoneet merkittävän muutoksen suomalaisen teollisuuden tapaan tehdä huoltoa ja kunnossapitoa.

Isoille teollisuusyrityksille data-analytiikan hyödyntäminen kunnossapidossa ja tuotannon laadunvalvonnassa alkaa olla jo arkipäivää. Parin viime vuoden aikana myös pienemmät teolliset toimijat ovat alkaneet miettiä sen mahdollisuuksia omalla kohdallaan. Hypetystä seurannut varovaisuus on väistymässä tuotantovolyymien käännyttyä kasvuun, sillä jokainen tuotantojohtaja tietää, miten kalliita ja haitallisia suunnittelemattomat huoltokatkot ja konerikot voivat olla. Ne vaarantavat liiketoiminnan kannattavuuden ja vievät voimavaroja paitsi tuotannosta, myös sen kehittämisestä.

Tuotannon kasvaessa ja lähestyessä kapasiteettinsa rajoja on ennakoivalla kunnossapidolla vielä paljon tehtävissä häiriöttömän tuotannon ja toiminnan varmistamiseksi. Eniten hyötyvät ne, joille jokainen menetetty tuotantotunti on kallis. Kun kapasiteetit lähestyvät maksimia, toiminnan ennakoinnin hyödyt korostuvat.

 

Tekoäly tarpeen datan jalostamisessa

Tuotanto, laatu ja kunnossapito linkittyvät toisiinsa, ja pelkän kunnossapidon sijasta on aivan aiheesta alettu puhua käynnissäpidosta: miten tuotantokone toimii nyt ja myös jatkossa. Vaikka mikään menetelmä ei voi täysin estää odottamattomien ulkoisten tekijöiden aiheuttamia häiriöitä, lisää sensorien jatkuvasti keräämä relevantti tieto ymmärrystä siitä, mitä tuotannossa on tapahtunut, mitä tapahtuu juuri nyt ja mitä tulee tapahtumaan.

Dataa kertyy kuitenkin niin suuria määriä, ettei sitä ole mahdollista manuaalisesti seurata vaan automatisoidun data-analytiikan merkitys korostuu. Tuotannosta vastaavien avuksi tarvitaan tekoälyä jalostamaan kertyvää dataa automaattisesti ymmärrettävämpään muotoon.

Automatisoitua analytiikkaa sovelletaan jo yleisesti verkkokaupassa tuottamaan tilannekuvaa esimerkiksi markkinoinnin päätöksenteon tueksi. Myös teollisuudessa reaaliaikaisella tiedon hyödyntämisellä ja tilannekuvalla olisi huomattavan paljon annettavaa verrattuna reaktiiviseen toimintaan.

Siksi joskus hypetykseksi koetut käsitteet data-analytiikasta, tekoälystä ja koneoppimisesta teolliseen internetiin ovat tulleet jäädäkseen. Iskusanojen ytimessä on käytännön kokemus siitä, että mitä ajantasaisempi tieto oikeilla henkilöillä on oikeista asioista, sitä paremmin tuotannossa pystytään toimimaan. Automatisoidulla datan hyödyntämisellä saadaan aina astetta ennakoitavampi ympäristö, jossa ollaan tilanteen tasalla ennen peruuttamattomia taloudellisia vahinkoja.

Emil Ackerman

 

EMIL ACKERMAN,
Toimitusjohtaja
Quva Oy

Emil on IIoT-vaikuttaja ja innokas myyntimies. Hänen päätehtäviinsä kuuluu liiketoiminnan kehittäminen ja asiakkaiden tyytyväisyyden varmistaminen. Emil toimii myös Kunnossapitoyhdistys Promaint ry:n Datasta Toimintaan Teollisuudessa (DTT) -toimikunnan puheenjohtajana.

 

 

 

Quva Oy on teollisen big datan analytiikkayritys, joka tekee yhteistyötä alan edelläkävijöiden kanssa.

 

 

Teknologia17-tapahtuman yhteydessä pidettävien Kunnossapito-messujen puheenvuoroissa käsitellään mm. tekoälyä ja datan keräämistä. Tutustu ohjelmaan »

Lisätietoja:
Kunnossapitomessut
www.quva.fi


POHJOINEN TEOLLISUUS BLOGIN JULKAISUT:

Kunnossapidosta käyttöomaisuuden riskien hallintaan
Timo Lehtinen, toimitusjohtaja, Ramentor Oy / 20.11.2017

Työntekijät tekevät toimivan kunnossapidon – myös digiaikana
Jaakko Hietavirta, tiimipäällikkö, Maintpartner / 09.10.2017

Hyödynnätkö kunnonvalvontaa oikein? Ja kuka tekee sitä huomenna?
Mika Immonen, projektipäällikkö, Efora Oy / 06.10.2017

Hukka pois data-analytiikalla
Emil Ackerman, toimitusjohtaja, Quva Oy / 04.09.2017

Henkilöstön koulutus on investointi, joka tuo tulosta
Lassi Santala, tekninen johtaja, Koskisen Oy / 09.08.2017

Ydinvoima-alan huolella varjelema salaisuus
Maira Kettunen, viestintäjohtaja, Fennovoima Oy / 23.5.2016

Kun logistiikka ratkaisee
Tero Kosonen, rautatielogistiikan tuotantojohtaja VR Transpoint / 13.5.2016

3D-tulostus on teollisuuden kehittämisen mahdollisuus
Jukka Tuomi, Kirjoittaja on Suomen Pikavalmistusyhdistys FIRPA ry:n puheenjohtaja ja Aalto Yliopiston tutkimuspäällikkö. Hän on tehnyt töitä 3D-tulostuksen parissa neljännesvuosisadan.

Meidän on itse pidettävä huolta siitä, että sähköä riittää
Toni Hemminki, toimitusjohtaja, Fennovoima Oy / 25.4.2016

Suomi kiinnostaa malminetsijöitä
Mikko Korteniemi, Kittilän kaivoksen johtaja, Agnico Eagle / 5.4.2016

IoT-ratkaisut edistävät teollisuuden palvelullistumista
Emil Ackerman, toimitusjohtaja, Quva Oy / 24.3.2016

Pohjoinen teollisuus aikoo pysyä huipulla
Juha Mäkimattila, tehtaanjohtaja, Stora Enso Veitsiluoto sekä puheenjohtaja, Lapin kauppakamari / 10.3.2016