20. maaliskuuta 2018 6.10

Suurhankkeet tuovat kasvua Pohjois-Suomen teollisuusyrityksille

Pohjois-Suomen alueella on vireillä lukuisia suurhankkeita, joiden vaikutukset alueelle kuvataan miljardeissa. Fennovoiman Hanhikivi 1, biojalostamohankkeet, kaivannaisteollisuuden suunnitelmat ja yhtä lailla energia-alan ja julkisen sektorin investoinnit tuovat työt ja tuloa alueelle ja sen yrityksille.

Suuri osa suurista hankkeista on jo totta tai hyvin todennäköisesti toteutumassa. Moni teollisuusyritys kasvaa jo suurhankkeen kumppanina, moni neuvottelee tai luo tärkeitä kontakteja ja verkostoja. Jo yksin Fennovoiman hankkeessa on mukana yli 450 suomalaista. Jo konkreettisesti käynnistyneistä hankkeista mainittakoot mm. tieverkon perusparannukset sekä tulevaisuuden sairaalahanke, puhumattakaan alueemme lukuisista biojalostamo- sekä metalliteollisuuden hankkeista.

Hanhikivi1
Fennovoiman Hanhikivi1 -hankkeessa on mukana yli 450 suomalaista.
Kuva: Ville Pohjonen ja Mikko-Pekka Karlin / Kuulu Oy.

Muutamia vuosia sitten monen mielissä tuntui vielä toteutuvan vanha toteamus; vale, emävale ja tilasto. Tilastot osoittivat, että esimerkiksi suunnittelutoimistot olivat töitä täynnä ja erikoissuunnittelijoiden tarve oli huutava. Mutta kun ei koneita näkynyt töissä, ei kukaan  oikein uskonut talouden nousukiitoon. Nyt suurhankkeet ovat siirtyneet suunnittelupöydiltä eteenpäin.

Tietoa, oppia ja verkostoja suurhanke-yhteistyöhön

Miten alueemme on valmistautunut suurhankkeiden käynnistymiseen? Kauppakamarina olemme saaneet olla toteuttamassa hankkeita ja koulutuksia, joilla tilaaja–tuottaja keskustelua ja yhteistyötä on voitu konkreettisesti lähentää. On opittu puhumaan yhteistä kieltä ja pystytty vaikuttamaan mm. toteutusmalleihin, jolloin alueemme yrityksillä, kokoon katsomatta, on mahdollista osallistua hankkeiden toteutukseen.

Hyvänä esimerkkinä keskustelun ja yhteistyön edistämisestä ovat suurhankeinfot, jollainen on tarjolla myös Pohjoinen Teollisuus -messuille toukokuun 23. päivänä Oulussa. Suurhankeinfossa on muutama suurhanke esittäytyy, ja sen edustajia on mahdollista tavata kasvotusten. Myös kysymyksille on sijaa. Parhaimmillaan keskustelu jatkuu vielä tapahtuman jälkeenkin.

Tietoa suurhankkeista on tarjolla muun muassa lisaakauppaa.fi -verkkosivulla. Käykääpä tutustumassa ja tulkaa myös Pohjoiseen Teollisuuteen 23.–24.5. Ouluhalliin tutustumaan hankkeisiin ja yrityksiin tarkemmin.

Yhteiskunnan kilpailukyky tuo alueelle osaavaa työvoimaa

Kauppakamarin tärkeisiin tehtäviin kuuluu myös yritysten toimintaympäristön olosuhteiden edistäminen ja puolustaminen. Sitä teemme aktiivisesti. Uskon, että yritysmaailman kasvu ja kilpailukyky riittää pitämään osaavan työvoiman myös pohjoisessa. Sen lisäksi tarvitaan myös yhteiskunnan kilpailukykyä, muun muassa sitä, että Pohjois-Suomi nähdään kiinnostavana ja kehittyvänä alueena osaavan työvoiman silmissä.

Hanhikivi1-talvi
Pohjoisen vaativat olosuhteet on huomioitava, jotta alueelle saadaan osaavaa työvoimaa.
Kuva: Ville Pohjonen ja Mikko-Pekka Karlin / Kuulu Oy.

Kykeneekö alueemme vastaamaan siihen tarpeeseen mitä hyvin mittavat hankkeet tarvitsevat suunnittelu- ja projektiosaamisessa? Ammattikorkeakoulut ja yliopisto yrittävät eri keinoin pysyä tahdissa mukana ja terävöittää opintotarjontaa tarvetta vastaavaksi.

Kuinka saamme niin kokeneet osaajat kuin tuoreemmat voimat pysymään alueellamme ja tuomaan osaamisensa pohjoiseen? Tässä peräänkuulutan myös yhteiskunnan vastuuta. Imevätkö nykyiset työmarkkinat kaiken osaamisen kohti etelää?

Onko pohjoisessa riittävästi työpaikkoja sekä miehille että naisille? Entä onko suomalainen hyvinvointiyhteiskunta pystynyt ottamaan huomioon tarpeeksi vahvasti pohjoisen vaativat olosuhteet? Esimerkiksi pitkät välimatkat ovat täällä todellisuutta ja vaikuttavat niin liikenteeseen kuin energian käyttöön.

Toivon ja uskon, että viestimme kuullaan ja siihen reagoidaan myös Arkadianmäellä sekä Brysselissä ja että alueemme vetovoima ja olosuhteet ovat riittävät suurtenkin hankkeiden toteuttamiseen. Pohjoisen suurhankkeille toivomme puoltavia päätöksiä ja menestystä yhteistyössä paikallisten ja suomalaisten yritysten kanssa.

Kari Malkamaki

 

Kari Malkamäki
suurhankevaliokunnan puheenjohtaja
Oulun kauppakamari Raahepolis Oy:n toimitusjohtaja

 

 

 

Pohjoinen Teollisuus 2018 järjestetään 23.-24.5. Oulussa.
Ke 23.5. klo 12:00 tapahtumassa Suurhankeinfo, jossa mukana mm. Terrafame, Fennovoima, Boreal Bioref sekä Oulun Energia.

Katso Suurhankeinfon ohjelma »
Katso koko ohjelma »
Lataa ilmainen pääsylippu tapahtumaan »

 

 

 


POHJOINEN TEOLLISUUS BLOGIN JULKAISUT:

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty
Toni Hemminki, toimitusjohtaja, Fennovoima / 19.4.2018 

Työturvallisuuden johtaminen on kannattavaa
Olli Airaksinen, Project Lead, Pohjois-Suomen Turvapuisto / 4.4.2018

Suurhankkeet tuovat kasvua Pohjois-Suomen teollisuusyrityksille
Kari Malkamäki, suurhankevaliokunnan puheenjohtaja, Oulun kauppakamari Raahepolis Oy:n toimitusjohtaja / 20.3. 2018

Laadukas kunnossapito liikuttaa koko yhteiskuntaa
Marko Lehtosaari, kunnossapidon laatuvastaava, Liikennevirasto / 8.3.2018

Painelaitteet osana laitoksen käytettävyyttä
Mika Saavalainen, asiantuntija, Helen Oy / 03.02.2018

Kunnossapidosta käyttöomaisuuden riskien hallintaan
Timo Lehtinen, toimitusjohtaja, Ramentor Oy / 20.11.2017

Työntekijät tekevät toimivan kunnossapidon – myös digiaikana
Jaakko Hietavirta, tiimipäällikkö, Maintpartner / 09.10.2017

Hyödynnätkö kunnonvalvontaa oikein? Ja kuka tekee sitä huomenna?
Mika Immonen, projektipäällikkö, Efora Oy / 06.10.2017

Hukka pois data-analytiikalla
Emil Ackerman, toimitusjohtaja, Quva Oy / 04.09.2017

Henkilöstön koulutus on investointi, joka tuo tulosta
Lassi Santala, tekninen johtaja, Koskisen Oy / 09.08.2017

Ydinvoima-alan huolella varjelema salaisuus
Maira Kettunen, viestintäjohtaja, Fennovoima Oy / 23.5.2016

Kun logistiikka ratkaisee
Tero Kosonen, rautatielogistiikan tuotantojohtaja VR Transpoint / 13.5.2016

3D-tulostus on teollisuuden kehittämisen mahdollisuus
Jukka Tuomi, Kirjoittaja on Suomen Pikavalmistusyhdistys FIRPA ry:n puheenjohtaja ja Aalto Yliopiston tutkimuspäällikkö. Hän on tehnyt töitä 3D-tulostuksen parissa neljännesvuosisadan.

Meidän on itse pidettävä huolta siitä, että sähköä riittää
Toni Hemminki, toimitusjohtaja, Fennovoima Oy / 25.4.2016

Suomi kiinnostaa malminetsijöitä
Mikko Korteniemi, Kittilän kaivoksen johtaja, Agnico Eagle / 5.4.2016

IoT-ratkaisut edistävät teollisuuden palvelullistumista
Emil Ackerman, toimitusjohtaja, Quva Oy / 24.3.2016

Pohjoinen teollisuus aikoo pysyä huipulla
Juha Mäkimattila, tehtaanjohtaja, Stora Enso Veitsiluoto sekä puheenjohtaja, Lapin kauppakamari / 10.3.2016