4. huhtikuuta 2018 7.20

Työturvallisuuden johtaminen on kannattavaa

Työturvallisuus on liiketoiminnassa kaikkeen tekemiseen liittyvä asia, jolla on merkittävä tuottavuus- ja tulosvaikutus.

Työturvallisuuden investointien takaisinmaksua on tutkittu. Yksi investoitu euro maksaa itsensä viisin–kuusinkertaisena takaisin muun muassa vähempinä sairauslomina ja ennenaikaisina eläköitymisinä, työtyytyväisyytenä, parempana imagona ja työn sujuvuutena. Oman kokemukseni perusteella laskelma vaikuttaa totuudenmukaiselta.

Miksi ihmeessä kukaan hoitaisi työturvallisuusasiat heikosti, jos tarjolla on vain hyötyjä?

Sitä saat mitä mittaat – myös turvallisuudessa

Johtaminen on avainasemassa työturvallisuuden kehittämisessä. Se ei toteudu yksin johtajien käsissä, mutta heidän asenteensa ja esimerkkinsä ovat olennaisia edellytyksiä onnistumiselle. Jotta turvallisuusajattelu voi juurtua työpaikan kulttuuriin, sitä on arvostettava ja siitä on puhuttava jatkuvasti.

Työturvallisuus kehittyy, kun sitä aletaan johtaa yhtenä liiketoimintaan vaikuttavana tulostekijänä. Tarvitaan tilannekuva siitä missä ollaan, tavoitteet ja mittarit. Sen jälkeen turvallisuuden kehittäminen on järjestelmällisesti toteutettavia asioita, jotka vievät kohti tavoitteita.

Tulos

Vanha johtamisen viisaus pätee myös turvallisuusasioissa: Sitä saat mitä mittaat. Mitkä ovat keskeiset turvallisuuteen vaikuttavat tekijät? Mitä on tarpeen kehittää? Mikä kertoo onnistumisesta työturvallisuudessa?

Anna työntekijöille mahdollisuus vaikuttaa

Turvallisuuden kehittämisessä on kyse asioista, jotka koskettavat työntekijöitä jokaisena työpäivänä. He ovat oman työnsä asiantuntijoita, joita kannattaa kuunnella. Se, että eri tehtävissä toimivat ihmiset pääsevät vaikuttamaan työhönsä ja pohtimaan turvallisia toimintatapoja, edistää sekä turvallisuutta että työtyytyväisyyttä.

Henkilöstön kuunteleminen ja sitouttaminen turvallisuuden kehittämiseen on asia, joka toistuu poikkeuksetta turvallisuustyössään onnistuneissa organisaatioissa. Miten jokaisen ihmisen saisi säännöllisesti miettimään omaa työtään turvallisuuden näkökulmasta? Kuinka johto voi edes kerran viikossa nostaa asian esiin ja osallistaa ihmiset pohtimaan miten työ tehdään turvallisesti? Samalla tulee mietittyä kuinka työ tehdään hyvin ja sujuvasti.

Motivointi työturvallisuuteen on suhteellisen helppoa. Jokainen hyötyy siitä myös itse ja hyöty useimmiten myös ymmärretään.

Turvallisuustieto ja hyvät kokemukset hyötykäyttöön

Kaikkea ei tarvitse keksiä ja kehittää itse. Tietoa, tukea työturvallisuuden kehittämiseen ja referenssikokemuksia on tarjolla, muun muassa Pohjoinen Teollisuus -tapahtumassa 23.–24.5.

Pohjoinen Teollisuus -tapahtuman turvallisuusseminaarissa aamupäivällä 24.5. aiheena on työturvallisuus työtehon ja liikevaihdon mittarina ja edistäjänä. Maksuton seminaari on hyödyllinen kaikille johtamisen ja työturvallisuuden aiheiden parissa työskenteleville.

Seminaarin lisäksi tietoa ja kontakteja saa Pohjois-Suomen turvapuiston messuosastolta. Pohjois-Suomen Turvapuisto ry on yli 80 yrityksen ja organisaation yhteisö, jonka tavoitteena on edistää työturvallisuutta ja työhyvinvointia alueella.

Yhdistyksen keskeisenä työkaluna on Oulussa sijaitseva työturvallisuuden koulutusrata, Turvapuisto. Siellä pääsee konkreettisesti näkemään erilaisia työn vaaroja ja kuormitustekijöitä lavastettuina Turvapuiston rasteilla. Tiedon, tarinoiden ja havainnollistamisen avulla tarjotaan tiukkaa faktaa ja tietoa hyviin kokemuksiin perustuvista työtavoista ja toimenpiteistä. Se tarjoaa esimerkiksi esimiehille ideoita henkilöstön herättelyyn turvallisuuskysymyksissä.

Rapatessa roiskuu. Niinkin voi joskus olla, mutta kun roiskeet on osattu ennakoida eivät ne aiheuta vahinkoa tai turvallisuusuhkia.

Olli Airaksinen

 

Olli Airaksinen
Project Lead
Yhdessä, Ennakoiden, Turvallisesti – Pohjois-Suomen Turvapuisto ry

www.pohjois-suomenturvapuisto.fi

 

 

 

Pohjoinen Teollisuus 2018 23.-24.5. Oulussa. Paikalla alan parhaat ammattilaiset, tuotteet ja ratkaisut. Ohjelmassa yli 100 puheenvuoroa, seminaareja sekä kongressi. Kuljetus- ja logistiikka -alueella isot koneet ja kova meno. Mukana myös Teollisuuden Tekijöiden ammattimestaruuskilpailut.

Työturvallisuudesta erittäin hyvää ohjelmaa, mm. To 24.5. klo 9:30 Työturvallisuuden johtamisen näkökulmia -seminaari.

Tervetuloa!

Katso ohjelma >>
Työturvallisuuden johtamisen näkökulmia -seminaari >>
Lataa ilmainen pääsylippu >>


POHJOINEN TEOLLISUUS BLOGIN JULKAISUT:

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty
Toni Hemminki, toimitusjohtaja, Fennovoima / 19.4.2018 

Työturvallisuuden johtaminen on kannattavaa
Olli Airaksinen, Project Lead, Pohjois-Suomen Turvapuisto / 4.4.2018

Suurhankkeet tuovat kasvua Pohjois-Suomen teollisuusyrityksille
Kari Malkamäki, suurhankevaliokunnan puheenjohtaja, Oulun kauppakamari Raahepolis Oy:n toimitusjohtaja / 20.3. 2018

Laadukas kunnossapito liikuttaa koko yhteiskuntaa
Marko Lehtosaari, kunnossapidon laatuvastaava, Liikennevirasto / 8.3.2018

Painelaitteet osana laitoksen käytettävyyttä
Mika Saavalainen, asiantuntija, Helen Oy / 03.02.2018

Kunnossapidosta käyttöomaisuuden riskien hallintaan
Timo Lehtinen, toimitusjohtaja, Ramentor Oy / 20.11.2017

Työntekijät tekevät toimivan kunnossapidon – myös digiaikana
Jaakko Hietavirta, tiimipäällikkö, Maintpartner / 09.10.2017

Hyödynnätkö kunnonvalvontaa oikein? Ja kuka tekee sitä huomenna?
Mika Immonen, projektipäällikkö, Efora Oy / 06.10.2017

Hukka pois data-analytiikalla
Emil Ackerman, toimitusjohtaja, Quva Oy / 04.09.2017

Henkilöstön koulutus on investointi, joka tuo tulosta
Lassi Santala, tekninen johtaja, Koskisen Oy / 09.08.2017

Ydinvoima-alan huolella varjelema salaisuus
Maira Kettunen, viestintäjohtaja, Fennovoima Oy / 23.5.2016

Kun logistiikka ratkaisee
Tero Kosonen, rautatielogistiikan tuotantojohtaja VR Transpoint / 13.5.2016

3D-tulostus on teollisuuden kehittämisen mahdollisuus
Jukka Tuomi, Kirjoittaja on Suomen Pikavalmistusyhdistys FIRPA ry:n puheenjohtaja ja Aalto Yliopiston tutkimuspäällikkö. Hän on tehnyt töitä 3D-tulostuksen parissa neljännesvuosisadan.

Meidän on itse pidettävä huolta siitä, että sähköä riittää
Toni Hemminki, toimitusjohtaja, Fennovoima Oy / 25.4.2016

Suomi kiinnostaa malminetsijöitä
Mikko Korteniemi, Kittilän kaivoksen johtaja, Agnico Eagle / 5.4.2016

IoT-ratkaisut edistävät teollisuuden palvelullistumista
Emil Ackerman, toimitusjohtaja, Quva Oy / 24.3.2016

Pohjoinen teollisuus aikoo pysyä huipulla
Juha Mäkimattila, tehtaanjohtaja, Stora Enso Veitsiluoto sekä puheenjohtaja, Lapin kauppakamari / 10.3.2016